Potilastiedote hoitotakuusta (Vårdgaranti på finska)
1. tammikuuta 2007 lähtien erityinen Hoitotakuu on voimassa Tukholman läänin maakäräjien piiriin kuuluville asukkaille. Hoitotakuu tarkoittaa muun muassa sitä, että sinun tulee päästä hoitoon kolmen kuukauden kuluessa siitä päivästä laskien, kun lääkäri on arvioinut hoitotarpeen.
Hoitotakuun sisältö
Hoitotakuu koskee kaikkia suunniteltuja hoitoja, jotka ovat lääketieteellisesti perusteltavissa. Kiireellisen hoidon saat niin pian kuin mahdollista – aivan kuten ennenkin.
Hoitotakuu takaa pääsyn vastaanotolle ja hoitoon tietyn ajan kuluessa.
Kaikkien hoitoyksikköjen ei ole aina mahdollista toimia näiden aikarajojen sisällä.
Takuuseen sisältyy sen takia mahdollisuus, että saat ajan toisesta hoitopaikasta.
Tutkimusajat, esimerkiksi röntgenkuvaus, eivät kuulu hoitotakuun kattavaan aikaan.
Onko sinulla kysyttävää?
Jos haluat enemmän tietoa asiasta, voit soittaa Hoitotakuutoimistoon (Vårdgarantikansliet), 08-123 134 00. Sinne voit soittaa myös, jos hoitotakuu ei toimi kohdallasi.
Hoitotakuun sisällön voi helpoimmin tiivistää luvuin 0-5-30-90
0 - Samana päivänä kun pyrit hoitoon, sinun tulee saada yhteys terveyskeskukseen tai Hoito-opastukseen (Vårdguiden) puhelinnumerossa 08-320 100 [valitse sairaanhoitoneuvonta (sjukvårdsrådgivning)].
5 - Jos tarvitset ajan omalääkärin vastaanotolle, sinulle tulee tarjota siihen mahdollisuus 5 päivän kuluessa.
30 - Jos tarvitset ajan erikoislääkärin vastaanotolle, sinulle tulee järjestää mahdollisuus 30 päivän sisällä.
90 - Jos erikoissairaanhoidon piiriin kuuluva lääkäri katsoo sinun tarvitsevan hoitotoimenpiteitä, nämä tulee aloittaa mahdollisimman pian ja viimeistään 90 päivän kuluessa päätöksestä.
Hoitotakuu koskien erikoissairaanhoidon vastaanottoa
Kun terveyskeskuksessa käydessäsi omalääkärisi on todennut, että tarvitset erikoissairaanhoidon palveluja, hän kirjoittaa lähetteen. Hoitotakuun aika lasketaan lähetteen päiväyksestä. Voit myös itse ottaa yhteyttä erikoissairaanhoidon yksikköön ja silloin hoitotakuun aika lasketaan yhteydenottosi päivämäärästä lukien. Sinulle lähetetään kutsu ja vastaanottoajan tulee olla 30 päivän sisällä.
Tässä esitteessä oikealla näet hoitotakuukuitin. Ota se mukaasi sekä omalääkärisi luo että sen lääkärin luo mennessäsi, jonka vastaanotolle lähete kirjoitettiin. Molempien lääkäreiden vastaanotoilla voit pyytää lääkäriä täyttämään kohdat vastaanottokäyntiä ja vastaavasti hoitotoimenpidettä koskevasta takuusta. Pidä hoitotakuukuitti hyvässä tallessa. Jos et ole saanut kutsua erikoissairaanhoidon vastaanotolle 30 päivän kuluessa tai sinun hoitojasi ei ole aloitettu 90 päivän sisällä – soita Tukholman läänin maakäräjien Hoitotakuutoimistoon, niin saat apua. Puhelin arkisin 8–15, 08-123 134 00.
Hoitotakuu kun päätös hoidosta on tehty
Jos erikoislääkäri katsoo sinun tarvitsevan hoitoja, nämä tulee aloittaa viimeistään 90 päivän kuluessa lääkärin päätöspäivämäärästä laskien. Lääkäri voi kirjoittaa päätöksen ja päivämäärän hoitotakuukuittiisi.
Jos hoitoa ei ole aloitettu viimeistään 90 päivän kuluessa ja haluat käyttää hyväksesi hoitotakuuta – soita Tukholman läänin maakäräjien Hoitotakuutoimistoon, niin saat apua. Puhelin arkisin 8–15, 08-123 134 00.
Artikeln uppdaterad: 2008-08-12
Ansvarig redaktör: Anna Bendt, Vårdguiden
Bli först med att tycka till om informationen!
0 av 0 läsare (0%) har svarat att de har haft nytta av informationen
Skriv ut