Maligni melanooma eli ihosyöpä on pahanlaatuinen kasvain, jonka voi saada, jos ottaa paljon aurinkoa ja polttaa ihonsa usein. Sairauden merkkejä voivat olla iholle ilmestyvät uudet pigmenttiläiskät tai entisten läiskien koon, värin tai muodon muutokset. Ota yhteyttä terveyskeskukseen, jos pigmenttiläiskiesi ulkonäkö muuttuu tai saat uusia läiskiä.
Maligni melanooma on yksi Ruotsissa viime vuosikymmenien aikana nopeimmin yleistyneistä syöpämuodoista. Ruotsissa noin 2 600 henkilöä vuodessa saa malignin melanooman.
Sairaus on yhtä yleinen sekä naisilla että miehillä. Malignia melanoomaa esiintyy kaikenikäisillä, kuitenkin hyvin harvoin lapsilla. Tauti kehittyy useimmiten iholla, mutta sitä voi esiintyä myös silmissä ja limakalvoissa.
Syöpäkasvain voi levitä kehon muihin osiin etäpesäkkeiden, nk. metastaasien, välityksellä. Maligni melanooma on tämän vuoksi vakavin ihosyövän muoto. Siitä huolimatta noin 85 prosenttia malignin melanooman saaneista potilaista pystytään parantamaan.
Iho suojaa kehoa bakteereilta, viruksilta, nestevajaukselta ja auringon vahingollisilta säteiltä. Iho koostuu kolmesta kerroksesta:
- orvaskesi
- verinahka
- ihonalaiskerros.
Ihon ylimmän kerroksen pohjalla oleva tyvikerros sisältää ihon pigmenttisolut eli melanosyytit. Ne tuottavat tummaa pigmenttiä eli melaniinia, joka antaa tietyn suojan auringon vahingollisia säteitä vastaan.
Sikiön kehittyessä pigmenttisolut saattavat paakkuuntua ja muodostaa iholle ruskeita pigmenttiläiskiä, joita kutsutaan syntymämerkeiksi tai maksaläiskiksi. Maligni melanooma kehittyy pigmenttisoluista ja sitä esiintyy yleensä pigmenttiläiskissä.
Vårdguiden-sivustossa on malignin melanooman kehittymisestä kertova filmi.
Muita ihosyövän muotoja ovat levyepiteelisyöpä ja tyvisolusyöpä.
Malignin melanooman syyt
Malignin melanooman tavallisin aiheuttaja on auringonvalon ultravioletti säteily. Auringonotto, ja ennen kaikkea ihon polttaminen auringossa, lisää sairastumisen riskiä.
Sairaudelle altistuminen on myös perinnöllistä. Sairastumisen vaara on suurempi, jos henkilöllä on vähintään kaksi biologista sukulaista, joilla on ollut maligni melanooma. Myös muilla tekijöillä on merkitystä, koska malignia melanoomaa voi esiintyä myös ihon sellaisissa kohdissa, jotka eivät ole olleet alttiina auringolle.
Vaaleaihoiset ja punahiuksiset henkilöt ovat hyvin herkkiä auringonsäteille. He polttavat ihonsa herkemmin ja sairastuvat helpommin ihosyöpään.
Malignin melanooman oireet
Sairauden oireena voi olla pigmenttiläiskissä havaittavat muutokset. Läiskä saattaa:
- kasvaa
- kihelmöidä
- muuttaa muotoaan
- vaihtaa väriä. Läiskässä voi myös esiintyä kahta tai useampaa väriä.
Henkilö saattaa myös saada uusia poikkeavan näköisiä pigmenttiläiskiä.
Silmään muodostunut maligni melanooma voi aiheuttaa henkilön näkökentässä valonleimahduksia tai näkökentän pienenemistä tai samentumista.
Malignin melanooman ehkäiseminen
Malignia melanoomaa voi välttää parhaiten suojaamalla ihonsa auringolta. Vältä ihon polttamista. Lasten iho on erityisen herkkä auringolle, joten sen suojaaminen on tärkeää.
Kesäisin auringonvalo on voimakkaimmillaan keskellä päivää. Yritä suojata ihoa näiden tuntien aikana oleskelemalla varjossa, peittämällä iho vaaleilla ja ilmavilla vaatteilla sekä suojaamalla päätä ja kasvoja. Kannattaa myös totuttaa iho aurinkoon oleskelemalla auringossa ensimmäisten päivien aikana vain noin 15 minuuttia kerrallaan.
Aurinkosuojavoiteet suojaavat ihoa tehokkaasti palamiselta. Ne eivät kuitenkaan ole täysin varma suoja, koska ei ole pystytty todistamaan, että ne suojaavat melanoomalta. Käytä aurinkosuojavoiteita sen vuoksi yhdessä muiden suojien, mm. vaatteiden, kanssa. Käytä aluksi aina korkeaa suojakerrointa ja vähennä sitä vähitellen. Siten iho tottuu aurinkoon. Lue lisää artikkelista Auringon aiheuttamat vauriot.
On myös hyvä opetella tuntemaan omat pigmenttiläiskänsä. Tutki läiskät säännöllisin välein havaitaksesi niissä mahdollisesti ilmenevät muutokset. Mitä aikaisemmin sairaus havaitaan, sitä suurempi on parantumisen mahdollisuus.
Kysy neuvoa
Jos sinulla on syöpää koskevia kysymyksiä, soita syöpäneuvonnan (Cancerupplysningen) numeroon 08-517 766 00. Voit myös käydä syöpäneuvonnan palvelupisteessä Radiumhemmetin suuressa sisääntuloaulassa, joka sijaitsee Karolinska Universitetssjukhuset -sairaalassa Solnassa. Syöpäneuvonnan työtä tukevat Radiumhemmetin tutkimussäätiöt.
Voit milloin tahansa esittää kysymyksiä sairaanhoitajalle internetissä Vårdguidenin sähköisen Mina vårdkontakter -palvelun (omat hoitokontaktit) kautta ja saada vastauksen tunnin kuluessa.
Voit myös soittaa Vårdguidenin numeroon 08-320 100 ympäri vuorokauden ja saada neuvoja sairaanhoitajalta. Numerossa vastaavat henkilöt voivat myös kertoa, minkä terveyskeskuksen piiriin kuulut.
Neuvoja arabian kielellä saa numerosta 08-528 528 38.
Henkilökohtaisia kertomuksia
Sekä potilaalle itselleen että hänen läheisilleen voi olla erittäin hyödyllistä lukea muiden kokemuksista. Olemme koonneet tähän sivustoon henkilökohtaisia kertomuksia, joihin saat mielellään tutustua.
Hakeudu hoitoon
Hakeudu terveyskeskukseen, jos sinulla on pigmenttiläiskiä,
- joiden ulkonäkö, esimerkiksi muoto tai väri, muuttuu
- joiden pintarakenne muuttuu
- joiden koko muuttuu
- jotka kihelmöivät, hilseilevät tai ärtyvät
tai
- jos saat uusia epätavallisia pigmenttiläiskiä
- jos näet esimerkiksi valonleimahduksia tai näkökenttäsi pienenee.
Joihinkin vastaanottoihin voi ottaa yhteyttä ja tilata ajan Vårdguidenin sähköisen Mina vårdkontakter -palvelun (omat hoitokontaktit) kautta.
Tutkimus
Lääkäri tutkii uudet tai muuttuneet pigmenttiläiskät. Erikoisklinikoilla tähän käytetään mikroskooppia, jolla läiskistä saa paremman kuvan. Lääkäri tutkii sen jälkeen huolellisesti myös muun ihon nähdäkseen, onko iholla muita erikoishuomiota vaativia pigmenttiläiskiä.
Malignin melanooman hoito
Jos läiskä näyttää syöpäkasvaimelta, lääkäri leikkaa pois läiskän ja sitä ympäröivän ihon, jotta syöpä ei uusiudu tai pääse leviämään. Biopsiaksi kutsuttu ihonäyte lähetetään laboratorioon, jossa se tutkitaan mikroskoopilla. Nykyisin voidaan analysoida myös kasvainsolujen muutoksia (mutaatioita), jolloin nähdään, voidaanko kasvaimen hoitamiseen käyttää uusia erityisiä hoitomenetelmiä.
Joskus lääkäri ottaa näytteen imusolmukkeista nähdäkseen, ovatko kasvainsolut levinneet niihin. Jos imusolmukkeista löytyy syöpäsoluja, imusolmukkeet leikataan pois.
Jos syöpä on levinnyt muualle kehoon, kasvaimet hoidetaan niiden sijaintipaikan edellyttämällä tavalla. Kyseeseen tulevia hoitomuotoja voivat olla leikkaus, sädehoito tai lääkkeet, esimerkiksi sytostaatit eli solunsalpaajat, vasta-aineet tai uudentyyppiset lääkkeet. Jälkimmäisillä voidaan hoitaa muutoksia (mutaatioita) sisältäviä kasvaimia, joiden on testeissä todettu reagoivan tällaiseen hoitoon.
Myös silmässä esiintyvä maligni melanooma leikataan pois. Joskus riittää, että pelkkä kasvain poistetaan, mutta joskus joudutaan poistamaan koko silmä. Potilaalle annetaan joissakin tapauksissa sädehoitoa.
Noin 85 prosenttia malignin melanooman saaneista potilaista pystytään parantamaan.
Yhteyssairaanhoitaja
Syöpäpotilaalle ja hänen omaisilleen voi tuntua turvalliselta saada oma tukihenkilö. Syöpäpotilaiden yhteyssairaanhoitaja vastaa kysymyksiin ja auttaa koko hoitoprosessin ajan.
Ruotsinkielisen tekstin on tarkastanut dosentti ja ylilääkäri Johan Hansson, Radiumhemmet, Karolinska Universitetssjukhuset. Käännös: Semantix.